Paskaa Samsungilta

Televisioni (Samsung LE40M87BDX/XEU) on hajoamispisteessä, taas. Se on vain kolme ja puoli vuotta vanha televisio ja se on ollut siis jo kerran korjauksessa saman vian takia. Kaksi yhden euron arvoista kondensaattoria on hajonnut, toistamiseen.

Vika ilmeni televisiota päälle laitettaessa – TV naksui alussa 30s ennen päälle tulemistaan ja muutamassa viikossa tämä aika on pidentynyt noin 20 minuuttiin. Sen lisäksi TV alkoi menemään itsestään päälle öisin. Oli siis aika tehdä jotain asialle.

Koska TV:ssä ei ollut muuten mitään vikaa ja sama vika ilmeni nyt jo toistamiseen 1½v ensimmäisestä korjauksesta, arvelin että internet voisi tietää jotain tapauksesta. Tälläkään kerralla en pettynyt. Kävi ilmi, että tuhannet Samsungin asiakkaat olivat kokeneet täsmälleen samat ongelmat ja muutaman forumvuodatuksen lukemisen jälkeen ohjauduin avuliaan ihmisen sivulle, joka oli tehnyt raportin ja korjausohjeet kokemuksistaan.

Tässä jenkkien valitusta Samsungin televisioista jossa on täsmälleen sama vika kuin minun televisiossani oli.

Päätin korjata television. Itse ostin tarvittavat osat Bebekiltä, mutta vastaavia elektroniikkakauppoja on jokaisessa suuremmassa kaupungissa. Korjaukseen tarvitaan seuraavia osia ja välineitä:

1x Tähtipäinen ruuvimeisseli

1x Kolvi

1x Tinaa

1x Sivuleikkurit

1x Tinaimuri

1-4 Kondensaattoria

Tässä ottamiani kuvia eri vaiheista:

Ihan ensimmäiseksi avasin television taustalevyn ruuvaamalla kaikki ruuvit irti. Sitten etsin syyllisiä ongelmaani, eli pullistuneita kondensaattoreita. Niitä löytyikin television virtalähdeosiosta kaksi. Neljännessä kuvassa suurennos näistä syyllisistä ja kuten huomaatte, kondensaattorien metalliset kannet ovat pullistuneet ylöspäin ja keskelle on tullut musta risti.

Nämä kaksi rikkinäistä komponenttia ovat menneet muiden ihmisten arvelujen mukaan rikki siksi, että kondensaattorien kestämä jännite on liian pieni. Kondensaattorien arvot olivat 10V/2200µF/105°C ja päätin vaihtaa tilalle 16V/2200µF/105°C kondensaattorit. Jännitearvo tässä komponentissa tarkoittaa ainoastaan sitä, miten paljon jännitettä kondensaattori kestää, ei sitä miten paljon jännitettä se varastoi. Muiden komponentin arvojen on syytä olla samoja.

Irroitin virtalevyn televisiosta ruuvaamalla kiinnitysruuvit irti ja irroittamalla johdot. Otin kuvia jokaisesta vaiheesta jotta voisin katsoa jälkeenpäin että kaikki menisivät lopuksi kiinni kuten ne olivat alunperin olleetkin. Käänsin virtalevyn ja katsoin miten komponenttien polariteetit (+/-) sijaitsivat. Kondensaattoreissa itsessään on merkitty polariteetit, kuin myös piirilevyn kääntöpuolella. Vaihtoehtoja on siis vain kaksi, mutta jos kondensaattorit menevät väärinpäin, tuhoat televisosi. Ole siis tarkkana tässä asiassa!

Lämmitä kolvi ja sulata kondensaattorien jalat irti, tämä käy helpommin lisäämällä pari tippaa uutta tinaa. Tämä voi tuntua takaperoiselta, mutta vanha tinaus irtoaa paljon helpommin näin kun lämpövaikutus on parempi. Kun konkat ovat irti, imuroi ylimääräinen tina tinaimurilla ja reikien näkyessä voit sijoittaa uudet konkat paikoilleen oikealta puolelta – varmistaudu polariteetistä! Lisää uudet konkat yksi kerrallaan, työntämällä johtimet rei’istä läpi ja taittamalla niiden jalat alapuolelta. Tinaa jalat kiinni ja leikkaa ylimääräiset pätkät sivuleikkureilla. Itse en ole mikään mestarikolvaaja mutta riittää, ettei tinaa johtimia toisiinsa kiinni alapuolelta ja että konkat pysyvät varmasti kiinni. Tämä on yhtä tärkeää kuin polariteetin varmistaminen – väärin tehtynä se voi tuhota televisiosi.

Nyt kaikkein vaikein osuus on tehty. Ei muuta kuin virtalevy takaisin kiinni johtoineen kaikkineen ja sen jälkeen taustalevy.

Jos televisiosi vika oli kondensaattoreissa niinkuin se samoin oirein mitä luultavimmin oli, televisiosi pitäisi nyt toimia kuten se toimi ennen kondensaattorien mentyä rikki. Itse olen varsin tyytyväinen – ilman työkaluja maksoin korjauksesta 2€.

Olen tyytymätön Samsungiin, koska en saanut heiltä mitään apua, poislukien tarjous heidän huollostaan maksaminen, jota en missään nimessä halunnut tehdä koska televisioni oireet olivat tismalleen samat kuin alussa mainitsemassani korjausraportissa. Minä epäilen Samsungia valmistusvirheestä, ja uskonkin että he ovat suunnitelleet virtalevynsä kondensaattorien kanssa, jotka eivät kestä tarpeeksi suurta jännitettä (12V?). Samsung ei suostunut tulemaan korjaamaan televisiotani maksutta vaikka Amerikassa ja Iso-Britanniassa on alettu käymään ilmaiseksi ihmisten luona vaihtamassa nämä kondensaattorit. Muussa tapauksessa asiakas maksaa korjauksen. Osasyynä voi olla esimerkiksi joukkokanteen uhka, jolloin he joutuisivat maksamaan kaikkien väärin suunniteltujen televisioiden korjauksen. Tämä on kuitenkin omaa spekulaatiotani.

Minä luulin Suomen kuluttajansuojaa paremmaksi kuin em. maiden, mutta Suomessa Samsung kieltäytyi jopa lähettämästä television huoltomanuaalia jossa on piirikaaviot joista olisi selvinnyt myös komponenttien tarvittava jännitteensieto. Harkitsenkin nyt tilaavani manuaalin esimerkiksi täältä tarkastaakseni miksi samat komponentit menivät rikki jo toista kertaa. Manuaali maksaa vain $8, joten minua hieman ihmetyttää mitä salassapitämistä siinä oikein on. Manuaalin tilaaminen taitaa olla ainoa tapa varmistaa spekulaationi paikkansapitävyys.

Tämän raportin tekemiseen minua innoitti puoluetoverini joka paransi tulostimensa toimintaa huomattavasti säästäväisemmäksi. Hän oli myös paikalla tarkastamassa että kaikki meni oikein ja auttoi tämän raportin oikolukemisessa. Suurkiitokset hänelle avusta!

Tässä vielä yksi tämän vuoden parhaista YLEn esittämistä dokumenteista:  Hehkulamppuhuijaus, englanninkieliseltä nimeltään Pyramids of Waste.

Leave a Reply to Tronic Cancel reply

Your email address will not be published.

One thought on “Paskaa Samsungilta”