Persu lietsoo vihaa ja ennakkoluuloja

funny-pictures-evil-nigger-auto-506722

Persu kaivelee hatustaan “tietoja”:
“- Joidenkin tietolähteiden pohjalta näin on, mutta faktatietoa ei ole olemassa. En tästä äkkiä muista mitä niissä oli, mutta kaikennäköistä mitä maahanmuuttajat saavat ja mitä kantaväestö ei saa.”

Todellisuus:
“- Ei ole olemassa mitään erityistä maahanmuuttajien sosiaaliturvaa. Tällaiselle väitteelle ei ole mitään faktaperustetta. On vain sosiaaliturvaetuuksia, joita kaikki voivat hakea.”

Näkisin että kansanedustaja
1) näkee selvästi hyötyvänsä käsityksistä, jotka ruokkivat rasismiin helposti taipuvaisen kantaväestön ennakkoluuloja ja saavat ihmiset äänestämään persuja
2) ymmärtää ettei näitä vääriä tietoja kannata ampua alas, koska ne saavat ihmiset raivoihinsa “hyysäyksen” ja “diskorahojen” takia
3) elää tietoisesti väärän tiedon turvin ja voi siten “hyvällä omatunnolla” jatkaa vihan ja valheiden levittämistä.

Toivon kuitenkin että olen arvioinut persun selkärangan kierommaksi kuin se onkaan, ja hän aikoo julkisesti korjata väärinkäsityksensä, ja siten yhdistää Suomessa asuvia ihmisiä heidän vastakkainasettelemisensa sijaan, vaan enpä jää pidättelemään hengitystäni.

Tällaisella suoraselkäisyydellä kun tuskin saisi niitä ulkomaalaisia ihmisiä pelkäävien ääniä, ja heitä on valitettavan paljon, juuri tällaisten paskapuheiden takia.

Leave a comment

Your email address will not be published.