Raoul

85 posts

Piraatit ottavat kantaa uuteen tiedustelulainsäädäntöön

Osallistuimme tänään tiedustelulainsäädännön valmistelun kuulemistilaisuuteen ja koska ilmoittautuessa sai varata järjestölleen 5min aikaa oman näkökulmansa kertomiseen, käytimme tilaisuuden hyväksemme: ”Hyvät kuulijat, Piraattipuolue arvostaa yksityisyyttä ja se onkin yksi tärkeimmistä syistä olemassaoloomme. Myös perustuslain laatijat ovat arvostaneet yksityisyyttä, sillä siellä lukee että kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. […]

Matias Turkkilan valheiden dekonstruointi

Suomen Uutisten, eli Perussuomalaisten puoluelehden toimitus petkuttaa meitä johdonmukaisesti. Se on nyt selvää. Tässä kaksi aikaisempaa osaa omilla sivuillani, joista jälkimmäisen Uusi Suomi äsken sensuroi omasta palvelustaan. Suomen Uutisten päätoimittaja teki tunnukset Uuden Suomen blogipalveluun varta vasten tullakseen selittelemään lehtensä röyhkeää valehtelua. Katsotaanpa hänen ensimmäisen, vielä tässä vaiheessa isällisesti opastavan […]

Matias Turkkila valehtelee meille tietoisesti, synkin seurauksin

Suomen Uutisten päätoimittaja valehtelee tietoisesti minulle paljastettuani ensin hänen lehtensä kirjoittaman emävaleen. Ensin hän koittaa ylimielisen typerästi jymäyttää minua samalla 38-kertaisella suhteettomuudella, pukien valheen vain eri sanoihin. Vuosiviikkotunti tuntuu olevan yksinkertaisesti liian vaikea käsite hänelle. Kerrassaan hullunkurista tästä tekee se, että hänen johtamansa julkaisu on korjannut otsikon jo tuntia ennen […]

Suomen Uutiset narahti taas vihan lietsonnasta muslimeja kohtaan

Suomen Uutisten uusin rimanalitus – joka on siis täysin johdonmukaista ulkomaalaisvihan lietsontaa – sai taas todistettavasti jatkoa. Ohimoni tällä kertaa sykkimään saanut kirjoitus johtaa minusta jo niin pahasti harhaan, että se on oikeammin määrätietoista valehtelua. Tämän suorastaan vaarallisen asenteellisen julkaisun otsikko kuului näin: Helsinkiläisille 800 000 euron lasku islamin opetuksesta […]

Natsit eivät nauti sanan- tai kokoontumisvapauden suojasta toimiessaan natseina

SVL on natseista koostuva rikollisjärjestö, jonka jäsenet ovat ennenkin pahoinpidelleet satunnaisia ohikulkijoita mielenosoituksissaan, esimerkiksi Vantaan Myyrmäessä ja Jyväskylässä. SVL käyttää sitä tapana luoda järjestöstä kuvaa väkivaltaisena puolisotilaallisena ryhmänä, joka puolestaan houkuttelisi väkivaltaisia nuoria miehiä liittymään toimintaan. Se on siis järjestelmällinen toimintatapa, kun ohikulkijat soittavat suuta julkisella paikalla. Tällä kertaa (10.9.2016) SVL:n harrastaman poliittisen […]