Nykyiset, ikuisuutta jatkuvasti lähenevät suoja-ajat toimivat lähinnä mediayhtiöiden eduksi jotka kontrolloivat kaikkea kulttuuria yhä tiukemmin ja pidempään, taiteilijoille itselleen entistä epäedullisemmassa systeemissä. Beatlesin public domainiin siirtyminen vältettiinkin taas täpärästi kun suoja-aikoja viimeksi pidennettiin. Ne jäivät siten myös kuluttajien valittavaksi heidän miettiessään kulttuuribudjettinsa menoeriä – ehkä huhtikuun rahat käytettiinkin Beatlesiin, eikä siihen uuteen lupaavaan taiteilijaan?
Suurien markkinakoneistojen ulvoessa uudesta seksikkäästä ja trendikkäästä Barbie-starastaan kaikista tuuteista yhtäaikaa, moni huomattavasti lahjakkaampi taiteilija jää oman levy-yhtiönsä omien suosikkien jalkoihin. Suurimmat levy-yhtiöt voivat siis antaa kaiken mahdollisen medianäkyvyyden valitsemilleen “turvallisille” artisteille ja täten luoda ympäristön, jonne vaihtoehtoinen kulttuuri harvoin lyö itsensä läpi. Näin levy-yhtiöt pääsevät puolestaan vaatimaan pienempien artistien osuuksien kutistamista entistä pienemmiksi, jotta oman mediakoneiston luoma “riski” kannattaa ottaa. Tämä on itseään toteuttava ja levy-yhtiöitä hyödyttävä profetia, jolla parannetaan niiden jo ennestään ylivoimaista neuvotteluasemaa taiteilijoihin nähden.
Tekijänoikeusjärjestelmään ei ole tarkoitus olla eläkejärjestelmä. yhtenä parannuksena perustulo auttaisi näitä vähemmän kaupallisia taiteilijoita työstämään taidettaan. Taiteilijat lisäksi maksavat tuloistaan eläkemaksuja kuten muutkin itsensä työllistäjät. Kukaan tuskin lupasikaan että taiteilijanelämä elättää hyvin, mutta silti yhä useampi nuori haluaa muiden ihmisien nauttivan teoksistaan. Motiivi siis lienee jokin muu kuin raha. Ehkä siitä työstä saa jotain muutakin kuin rahaa?
Kunpa vahvempien tekijänoikeuslakien (ei siis tekijöiden oikeuksien) puolustajat lopettaisivat tekijänoikeuksia käsittelevissä keskusteluissa piraattien ja tekijänoikeuskriittisten ihmisten solvaamisen ja keskittyisivät sen sijaan faktojensa esille tuontiin. Jos vastustajaa ei ota tosissaan, ja sen argumentteja ei edes yritetä käsitellä, niin hedelmällistä keskustelua ei voi syntyä. Kaljani jakamisesta minulle jää tyhjempi lasi, kun taas internetissä Fingerpori-strippiä kopioimalla/jakamalla Jarla tai hänen kustantajansa ei menetä mitään fyysistä ja siten rajallista tuotetta. Digitaaliset kopiot eivät lopu kesken. Jotkut ihmiset tulevat silti näistä hyvälle tuulelle ja joku heistä voi kerrassaan ihastua ja mennä ostamaan fyysisen albuminkin.
Apinoiminen ei ole tältä nisäkkäältä loppumassa, vaikka ylikansalliset mediakorporaatiot yrittävätkin ryöstää sekä kuluttajien ja taiteilijoiden oikeudet YHTEISEEN kulttuuriimme. Ehdottaisinkin, että kuluttajat ja taiteiljat yhdistävät viimein voimansa ja alkavat peräämään levy-yhtiöiltä, kustantamoilta yms. mediateollisuuden “työnantajilta” saataviaan molempien oikeuksien parantamisen muodossa.
Työn tekijälle kuuluu korvaus työstään mutta taiteilijoiden kannattaisi alkaa järjestäytymään omien etujensa puolesta omaa sopimusosapuoltaan vastaan, ei fanejaan vastaan. Tässä mm. TTVK on onnistunut harmillisen hyvin, usuttamaan levy-yhtiön asiakkaat (kuluttajat, taiteilijat) toistensa kimppuun, näiden unohtaessa tyystin kuka tästä järjestelmästä hyötyy rahallisesti. Se syyllinen ei ole hyvän elämyksen jakamisesta nauttiva yksittäinen ihminen.
Oma tekijänoikeuksia parantava ehdotukseni tekisi taiteilijalle mahdottomaksi myydä teosoikeuksiaan pidemmäksi aikaa kuin 10 vuodeksi kerrallaan.
Tämän jälkeen taiteilija saisi taas itse päättää mitä oikeuksillaan tekee. Nykytilanteessa kustantamo tms. tekijänoikeuksien haltija on aivan liian vahvoilla taiteilijan palkkio-osuuden määrittämisessä ja ehdottamani uudistus parantaisi taiteilijoiden neuvotteluasemaa merkittävästi, mutta parantaisi myös mahdollisuuksia teoksen kulkeutumiselle public domainiin aikaisemmin.