Der Spiegel on tänään uutisoinut Saksan Piraattipuolueen hallituksen jäsenen “kieltävän teoksensa vapaan kopioinnin”. Myös Helsingin Sanomat uutisoi tästä vielä hieman pidemmälle johtopäätöksissä viedyllä otsikolla: “Piraattipoliitikko jahtaa kirjansa kopioijia Saksassa”.
Ensinnäkin, Julia Schramm ei “jahtaa” ihmisiä kirjansa yksityisestä kopioinnista. DMCA-pyynnön (eli tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin poistopyynnön) tekee kirjan kustantaja, vieläpä automaattisesti kirjailijan nimissä. Tämä on aivan normaali kustannusalan käytäntö Saksassa ja monissa muissakin länsimaissa nykyään.
Toisekseen, Julia on neuvotellut kustantajansa kanssa alalla erittäin poikkeuksellisen sopimuksen. Siinä yksityisiltä tahoilta nimenomaan ei pyydetä vahingonkorvauksia vaan heitä ainoastaan varoitetaan jakamasta tätä kirjaa. Vain toistuvia rikkomuksia voidaan kirjoitetun sopimuksen mukaan rangaista vahingonkorvausvaatimuksilla ja silloinkin rikkeen tekijälle on siis lähetettävä pyyntö materiaalin poistamiseksi. Lisäksi Julia on luvannut jakaa teosta vapaasti sopimuksen rauettua kymmenen vuoden kuluttua, siis huomattavasti nopeammin kuin normaaleissa kustannussopimuksissa, jossa oikeudet pidätetään vielä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeenkin.
Kolmanneksi, Julia Schramm ei ollut edes mukana piraateissa ennen julkaisusopimuksen tekemistä – hänet valittiin Saksan piraattien hallitukseen (national board) kun kirja oli jo kirjoitettu ja sopimus tehty.
Vaikka Julia Schrammin piraattietiikka voi vieläkin tuntua tekopyhältä, tarkastellaanpa hetki hänen tekemänsä sopimuksen käytännön seurauksia ja osoitan miksi pidän hänen tekemäänsä sopimusta suorastaan oivallisena kompromissina:
Kiitos Julian tekemän julkaisusopimuksen, Teoksen epäkaupallisesta jakamisesta ei voi joutua korvausvastuuseen ennen varoituksen eli DMCA-ilmoituksen saamista. Toisin sanoen, teosta voi siis jakaa ja ladata täysin vapaasti kunnes on saanut varoituksen kustantajalta. Siihen asti oikeudellisia seurauksia ei ole, eikä tule. On vaikeaa painottaa miten poikkeuksellinen tällainen sopimusehto on, mutta ymmärtänette sen tekevän teosta yksityiseen käyttöön jakavien jahtaamisesta lähes täysin turhaa – aina löytyy kaveri joka voi jakaa teosta edelleen ja voi odotella omaa DMCA-määräystään, eikä rikkureita voi rangaista oikeastaan mitenkään. Tässä itse lataamani kopio, olkaa hyvä. Jään odottelemaan poistopyyntöä jota aion tietenkin totella.
Julia on siis julkaissut kirjan suurella saksalaisella kustantajalla saaden kirjasta 100,000€ etukäteen. Kuinka monen kirjailijan tiedätte saaneen moisen sopimuksen ensi yrittämällä? En voi kieltää, etteikö itseänikin moinen rahasumma houkuttelisi.
Kirjan on sanottu olevan korkeintaan keskinkertainen joten ilmaiseksi julkaisemalla siitä olisi tuskin saanut edes sadasosaa summasta, jonka hän sai nyt etukäteen, puhumattakaan kaikesta julkisuudesta jonka kirja on tämän poikkeuksellisen sopimuksen ja näennäisen petturuuden takia saanut.
Minusta Julian tekemä kompromissi on hieno mediatempaus ja esimerkki kustannussopimuksista mitkä olisivat todella huomattava parannus nykyisiin alalla vallitseviin sopimuksiin. Normaalisti tekijänoikeuden suoja-aika loppuu siis nykyään 70 vuotta taiteiljan kuoleman jälkeen ja tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin luvatta jakaja on korvausvelvollinen tekijänoikeuksien haltijan omistajalle. Nyt ei niin ole.
Muistutetaanpa vielä lisäksi että kaikista ilkeistä huhuista huolimatta Piraatit eivät halua tuhota tekijänoikeuksia vaan voimakkaasti lieventää niitä. Suomen Piraattipuoluekin ajaa enintään kymmenen vuoden tekijäoikeuden suoja-aikaa joten Julian sopimus on siinäkin mielessä oikein tyydyttävä.