Toiveajattelua aprillipäivänä

Syitä sinipunavihreän hallituksen hajoamiseen oli useita – luettelen niistä suurimmat hallituspuolueiden suuruusjärjestyksessä:

Kokoomuksen entiset kannattajat älysivät viimein, että puoluekokoukset ovat vain halpa illuusio demokraattisesta vaikuttamisesta puolueessa. Yksilönvapauksia puoltavana itseään mainostava oli viimein mennyt liian pitkälle ihmisten perusoikeuksien rajoittamisessa ja kyttäyskulttuurin lisäämisessä. Vaikka kykypuolue sanoo tekevänsä järkiratkaisuja talouden suhteen, kaikilla on turhankin tuoreessa muistissa absoluuttiset faktat siitä, ettei lama koske Suomea tai voittoa tuottavista, Kreikalle annetuista lainoista. Kaikesta huolimatta puoluetta ei saatu kiinni suurpääomalle annettujen lupauksien pettämisestä, mutta tämän eturyhmän katsottiin olevan liian pieni menestyäkseen ääniuurnilla.

SDP huomasi kannatuksensa murenevan, kun puoluetta vahvasti tukeneet ammattiliitot alkoivat vaatimaan työntekijöiltään myöhempää eläkkeelle siirtymistä – huolimatta siitä, että vain 10 % työntekijöistä pääsee nykyään eläkeikään asti. Puolueen jäsenet siis vihdoin hoksasivat eläkeiän pidentämisen olevan käytännössä nipistys heidän omista eläkevuosistaan. Äänestäjät myös muistivat SDP:n edustajien lupaukset Euroopan velkakriisin ryvettämien maiden lainatakauksista annettavien vakuuksien vaatimiseksi. Ilmeisesti Urpilaisen mielestä Kreikan lupaukset vakuuksista tulevaisuudessa olivat hyvinkin vakuuttavia. Myös nykyisen ulkoministerimme tuki vakuudettomille lainoille näyttäisi olevan suuressa ristiriidassa hänen vaaleja edeltävien puheidensa kanssa. Erkin vaatimukset kaikkien verkkosivujen ylläpitovastuusta ja nimimerkkien kieltämisestä saivat osaksensa kuitenkin tyytyväisyydestä hyrisevää mielihyvää, varsinkin Kaisa Rastimon kannattajilta.

Vasemmistoon petyttiin niinikään lupausten pettämisestä ja hetkellisesti vasemmistoanarkistien valtaamassa verkkolehdessä, Kansan Uutisissa, oli iso juttu Jyrki Yrttiahon ja Markus Mustajärven suoraselkäisyydestä. Kritiikiltä soinimaisesta, rasistisesta vastuuttomuudesta ei voitu kuitenkaan välttyä, tälläkään kertaa. Puolueen puheenjohtajan tekemät ehdotukset tekijänoikeuskorvauksien kasvattamiseksi tasaveron keinoin paikattiin kuitenkin hyvin kokoamalla todellisista asiantuntijoista tekijänoikeustoimikunta, jossa TTVK:lla ei ole edustajaa.

Vihreät antoivat itselleen yleispuolueen statuksen vuosikymmeniä jatkuneen peräänantamattoman yrityksen jälkeen. Nyt hekin olisivat vihdoin kaikkien asioiden asiantuntijoita! Aiheutunut ketjureaktio sai Osmo Soininvaarankin blogaamaan ydinvoimasta. Voisiko olla niin, että kynnyskysymykset ovat vain bluffia, neuvotteluvaltteja jotka ovat uhrattavissa? Ville Niinistö ei sanonut juuta eikä jaata. Hän kuitenkin varmasti kieltäytyisi äänestämästä omia etujaan vastaan, vaikka Anni Sinnemäki lupaisikin tehdä seuraaviin vaaleihin terhakkaan kuvan itsestään, siveyslupaustaan rikkoen.

Vain RKP:n suosio pysyi kutakuinkin ennallaan, eli hieman vähäisempänä kuin ruotsinkielisten kansalaisten osuus Suomessa. Heidänkään kannattajistaan ihan kaikki eivät siis äänestä. RKP:n jäsenet olivat kuitenkin hämillään siitä, oliko Wallin ollut todellakin aikeissa pyytää valehteluaan anteeksi. Näin ei käynytkään, mutta turhan nöyristelevä asenne johti heidän puheenjohtajansa ilmoitukseen tittelinsä luovuttamisesta kesäkuussa. Ruotsinkielisen, paremmin koulutetun väestön oli kuitenkin vaikea niellä väitteitä ruotsin kielen ja matematiikan yhtäläisestä hyödyllisyydestä …Suomessa.

Kristillisdemokraatit uskoivat lopun jo häämöttävän, kun heidän äänestäjilleen paljastui puolueen koostuvan lähinnä ahdasmielisistä, kieltolakeja väsäävistä ääri-konservatiiveista. Puoluejohdon tarkastellessa faktoja Isosta Kirjasta, joku kerettiläinen huomautti että Suomen kristillisissä seurakunnissa on satoja kertoja enemmän ihmisiä kuin tässä tyystin uskonnollisessa puolueessa jäseniä. Olisiko sittenkin niin, että suurin osa Suomen kirkkoveroa maksavista ihmisistä katsoisi puolueen agendat jotenkin vakaumustensa vastaisiksi? Uskoo ken tahtoo, tai näin kristillisdemokraattien ainakin toivoisi ajattelevan.

Mikä oikein johti hallituspuolueiden hajoamiseen? Ihmiset huomasivat kykenevänsä soittamaan ja kirjoittamaan sille kansanedustajalle jota äänestivät, ja kertoivat näille huolistaan. Illuusio yksilön voimattomuudesta rikkoutui, kun yksinkertaisesti tarpeeksi ihmisiä päätti tehdä jotain asioille, joista ovat kehdanneet valittaa lähinnä puolitosissaan työpaikan kahvihuoneessa tai muun lasillisen ääressä.

Sammutettuaan televisionsa viikon ajaksi, ihmiset havahtuivat heidän perusoikeutensa olevan uhattuna, ja aikaisemmin vaikeasti kommunikoitavat ideat kuten sananvapaus ja yksityisyys olivatkin yhtäkkiä kaikkien huulilla. Kansa tajusi vihdoin, että veroja voidaan viilata loputtomasti edestakaisin eduskunnan yleispuolueiden kesken, mutta perusoikeudet voidaan menettää vain kerran, ilman että päitä alkaa ilmestymään seipäiden nenään. Sota huumeita vastaan lopetettiin, kun tajuttiin että kieltolait eivät toimineet 80 vuotta sitten yhtään sen paremmin. Säästetyt resurssit ohjattiin ihmisten kuntouttamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn, mm. perustulon muodossa.

Lähes kaikkien puolueiden uskottavuuden yhtäaikainen luhistuminen satoi kuitenkin yhden eduskunnan ulkopuolisen puolueen laariin. Sillä ei ollut puoluekuria ja se vaati vallan hajauttamista päätöksentekoon osallistumisen ja sen seurattavuuden parantamisella, enimmäkseen olemassaolevin tietoteknisin keinoin. Ihmiset ymmärsivät päätöksenteon avoimuuden johtavan kaikkien lakien ja koko yhteiskunnan nopeaan kehitykseen ja nyt on kuultu huhuja jopa puolueen uudesta kehitteillä olevasta vientituotteesta, modernista päätöksentekoympäristöstä, mutta tähän ei olla tätä kirjoittaessa saatu vahvistusta.

Tämän yhteiskunnan mullistavan puolueen nimi on tietysti Piraattipuolue.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *