Google tiedotti uusista tavoista moderoida sisältöä Youtubessa

Osallistuin juuri äsken kutsuvieraana Googlen paneeliin, jossa kuvailtiin yhtiön uutta otetta Youtuben sisällön moderointiin. Viimeisen tunnin aikan tuotiin esille muun muassa Googlen uusi tapa lähestyä sisältömoderointia. Kuten näette, YouTubeen pusketaan sisältöä sellaista vauhtia, ettei Google halua selvitä uusista vastuistaan yksin. Olen kyllä pitkälti samaa mieltä, että käyttäjiä, jotka YouTuben sisältöä […]

Onko Trumpin oikeutta sananvapauteen rikottu?

Kuten hyvin usein, jos otsikossa on kysymysmerkki, vastaus esitettyyn kysymykseen on mitä todennäköisemmin: Ei. Niin myös tällä kertaa. Aivan ensimmäiseksi, vain valtio voi rikkoa kansalaistensa oikeutta sananvapauteen ja se tekee niin aina rikottuun lakiin vedoten kuten nyt esimerkiksi väkivaltaan yllytettäessä niinkuin Trump ja Parlerin käyttäjät lähes kiistatta tekivät. Toiseksi, yksityisellä […]

Perustulon perusongelma

Perustulon perusongelmana on kuulemma se, että ihmiset alkaisivat sankoin joukoin tekemään mitä huvittaa, eikä siitä nyt mitään hyvää varmasti seuraisi – vai seuraisiko? Tiedätte varmaan sanonnan, että raskas työ vaatii raskaat huvit? Sekä se työ, että ne huvit, ovat niitä, jotka eniten kuormittavat ympäristöämme. Jos haluamme tosissamme hidastaa planeettamme ylikuormitusta, […]

Suomen MEPpien yhteystiedot 2014-2019

Jussi Halla-ahoEmail: jussi.halla-aho@europarl.europa.euMatkapuhelin: +358 44 976 3628Bryssel: +32 2 28 45121Strasbourg: +33 3 881 75121FacebookTwitter Heidi HautalaEmail: heidi.hautala@ep.europa.euAvustajien yhteystiedotFacebookTwitter Liisa JaakonsaariE-mail: liisa.jaakonsaari@ep.europa.eu Matkapuhelin: +358 50 511 3036 Avustajien yhteystiedotFacebookTwitter Anneli JäätteenmäkiEmail: anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.euToimisto Bryssel: +32 228 45614Strasbourg: +33 3 881 75614VerkkosivutFacebookTwitter Elsi KatainenEmail: elsi.katainen@europarl.europa.euToimisto Bryssel: +32 2 28 45361Strasbourg: +33 3 881 75361Matkapuhelin: +358 […]

Peruuta Facebookille antamasi suostumukset

Tämä kirjoitus on tehty varsin tiukalla aikatalululla, mutta esittelen tässä tavat, miten saat ainakin kaksi tänään antamaasi suostumusta takaisin Facebookilta. Asetukset muuttuvat kuitenkin niin hyvää vauhtia, että näitä voi hyvinkin joutua uusimaan taas lähitulevaisuudessa. Nämä kannattaa kuitenkin muuttaa, kun olet nyt jo tähän asti päässyt. Kasvojentunnistus – vaihda asetukset niin, että […]

Persujen mainos MV-lehdessä

En tiedä, onko tämä MV-lehdestä löytämäni mainos (Päivän kuva) todella Persujen tekemä, vaikka siinä heidän logonsa onkin. MV-lehti mainitsee lähteekseen Facebookin. Lisäksi epäilen vahvasti ettei  lähdettä 80 000€ kululle löydy pikkupräntissä mainituista valtion talousarviosta tai palkansaajan tulonlaskuristakaan. Kuvaan on selvästi yritetty konkretisoida suurta summaa kymmenellä haalarilla ja sanotaanpa se tässä […]

Natsit valtasivat Töölöntorin perinteelleen

Näyttäisi vahvasti siltä, että Helsingin poliisi näkee 612-kulkueen jo muutaman vuoden ajan toistuneena perinteenä, jota se ei anna muiden tapahtumien enää koskaan syrjäyttää, ei vaikka laki antaisi siihen hyvät perusteet. Kohdasta 10 §. Kokouspaikkaa koskevat rajoitukset. Ilmoitukseen perustuva etusija väistyisi kokouspaikan perinteisen käytön tai käytöstä tehdyn sopimuksen perusteella. Jos kokouspaikalla on järjestetty […]